maanantai 5. joulukuuta 2016

Opintojen loppusuoralla 27.11.2016

Näyttöportfolio:

Aluksi:

Kun aloitin opinnot kesäkuussa 2014, minulla oli tavoitteena valmistua kahden vuoden kuluessa ammatilliseksi opettajaksi. Opiskelin silloin Itä-Suomen yliopistossa yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja tiesin, että nuo opinnot vaatisivat  myös aikaani. Nyt olen saanut maisteriopinnot päätökseen keväällä 2016 ja voin keskittyä saattamaan myös ope opinnot loppuun.

Sysäyksen ope opintoihin sain ollessani OAMK:ssa projektityössä. Minua kysyttiin silloin pitämään myös muutamia kursseja suuhygienistiopiskelijoille. Tuon kokemuksen myötä ja jo aikaisempien opettaja haaveideni pohjalta hain Amok:iin ja pääsin sisälle ensi yrittämällä! Aloitin opinnot verkko-opiskelu ryhmässä, koska tiesin että minulle olisi helpointa opiskella suurimmaksi osaksi itsenäisesti ja itse valitsemaani aikaan. Näin pystyisin jakamaan aikani työn ja kahden opiskelun välillä parhaiten.


Toiveet opinnoille:

Hops-kirjoituksessani toin esille, että tarvitsen lisää tietoa ja harjaannusta opetus-, ohjaus- ja oppimisprosessien teoreettiseen ja käytännölliseen hallintaan opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin alueilla. Lisäksi kirjoitin, että oppimisympäristöjen luominen monipuolisiksi ja motivoiviksi on haasteellista ja haluaisin saada siihen lisää tietoa ja ohjausta. Tieto- ja viestintätekniikka on joiltakin osin hallussa, mutta tarvitsen lisää opetusta mm. verkkoympäristössä opiskelusta ja verkkoympäristöön opetusmateriaalien luomisessa.

Toin esille  myös toiveen siitä, että tarvitsen lisää pedagogista osaamista, jotta voisin yhdistää nyt jo olemassa olevaa alan ammatillisen koulutuksen ja työkokemuksen perusteella hankittua tieto- ja tai-toperustaa pedagogiseen työhön.Tässä tarvitaan myös oman asenteen muuttumista opettajaksi ja vastuun kasvamista sitä myötä myös opetuksesta ja oppilaista. Eli tässä toteutuu opettajaksi kasvaminen. Toivon, että tämä osio olisi kohdallani hallussa, kun valmistun opettajaksi.

Tiivistettynä:
"Haluan kehittyä opettajana yhdistämään ammatillisen osaamisen opetukseen ja toimia osaavana ja vastuullisena opettajana. Haluan kehittyä opettajaksi, joka innovoi ja kannustaa opiskelijoita oppimaan. Toivon saavani tieto-taitoa opetusmenetelmistä ja haluan oppia käyttämään niitä monipuolisesti, jotta voisin antaa opiskelijoilleni erilaisia oppimisympäristöjä opiskelun tueksi."

Mitä olen oppinut:

Opiskelu verkko-opintojen parissa osoittautui todella antoisiksi. En olisi osannut kuvitella, millaisia työkaluja voidaan verkko-opetuksessa käyttää. Parasta oli se, että itse suunnittelimme ja toteutimme opinnot. Saimme samalla opetuskokemusta, kun opetimme toisillemme teoriatietoa pedagogiikasta. Nyt kun valmistaudun viimeinkin näyttöportfolio tilaisuuteen, palaan uudestaan blogi-kirjoituksiini. Näistä kirjoituksista nousee esille toiveeni saada lisää tietoa opetusmenetelmistä ja vuorovaikutuksellisesta opetuksesta.

1. Digipedagogiikka
Tämän syksyn teemana minulla on ollut digipedagogiikka, josta olen suorittanut jo Some-noviisi tasoiset opinnot. Nämä opinnot jatkuvat vielä Some-ekspertiksi. Olen aivan innostunut digitaalisista menetelmistä, joita voin hyödyntää opetuksessani.

Myönnetty 25.11.2016


Tällä hetkellä työskentelen tuntiopettajana ammatillisessa koulutuksessa. Digitaaliset menetelmät voivat olla monipuolisia ja myöskin aktivoivia menetelmiä. Sen sain huomata jo opiskellessani omassa eApe ryhmässäni. Omassa työssäni olen toteuttanut mm. Facebook-ohjausta, Google Dokumenttien jakamista sekä myös uusimpana Wikit, joita hyödyntämällä olen luomassa Google Sivustot palvelussa verkkokurssin Suun terveyden edistämisestä. Nämä työkalut olen oppinut digipedagogiikan myötä ja minusta tuntuu, että tämä on juuri sitä mitä eniten olen kaivannut. Olen saanut uusia menetelmiä, joiden avulla voin luoda opetustilanteista mielenkiintoisia ja aktivoivia. Ja mikä tärkeintä käyttäen juuri niitä työkaluja, joita nuoret itsekin käyttävät!

2. Yksilöllisyys ja motivointi
Opettajana minun on tiedettävä opiskelijoiden omaavan erilaisia tapoja sisäistää opittava asia ja havainnollistaa asiaa eri tavoin, motivoida opiskelijoita ja sitoa tietoa käytäntöön ettei se jäisi irralliseksi. Opettajana käytän motivointikeinoina juurikin havainnollistamista käytännön esimerkein ja asian käsittelyä ensin laajemman kokonaisuuden kautta, josta siirrytään yksityiskohtiin ja tiedon syventämiseen. On otettava huomioon kuitenkin yksilöllisyys ja jokaisen opiskelija omat tavat oppia ja opettajan on osattava myös kannustaa opiskeluun. Mielestäni opetustilanteiden on oltava monipuolisia, jotta voidaan huomioida erilaiset oppijat. Opettajalla tulee olla vuorovaikutusosaamista ohjatessaan oppijoita oppimaan.

 3. Aktivointi
Opinnoissa tuli esille, että paras menetelmä oppia on sellainen, jossa opiskelija opettaa oppimansa asian toiselle opiskelijalle. Tätä oppimismenetelmää olenkin jo kokeillut omassa opetuksessani mm. Learning cafe -aktivointimenetelmän muodossa. Tämä tukee myös syväsuuntautunutta oppimista. Opettajalla on tärkeä rooli opiskelijan oppimisprosessissa auttamalla oppimaan ja juurikin opetusmenetelmän valinta on tärkeässä roolissa tässä asiassa. Aktivoivia opetusmenetelmiä on paljon ja ajan kanssa löydän niistä sellaiset, jotka sopivat minun persoonalliseen tyyliini. Nyt jo olen kokeillut erilaisia menetelmiä aktivoivaan opetukseen, ja aion jatkossakin kokeilla avoimesti ja rohkeasti erilaisia opetusmenetelmiä.  Olen oppinut myös, että ammatillisen opettajan rooli on tärkeässä osassa opiskelijoiden aktivoinnnin onnistumisessa mm. itseluottamus, heittäytyminen, uudet välineet ja oppimisympäristöt, ryhmään tutustuminen, oppimisympäristön muokkaaminen mielekkääksi ja opettajan fyysinen sijainti jossain muualla kuin perinteisesti pöydän takana.

4. Opetussuunnitelmat ja opetuksen suunnittelu
Osaamisperusteisuus -käsite tuli tutuksi opiskelun myötä. Osaamisperustaisuus korostuu oppimistulospohjaisessa suunnittelussa. Oppiminen nähdään yhdessä oppimisena ja tietojen jakamisena. Opettajana minun on oltava entistä enemmän selvillä työelämän vaatimuksista ja ohjata opiskelijaa yksilöllisesti opiskelijan omien tavoitteiden ja intressien mukaan. Tällä hetkellä työelämä yhteistyö on minua lähellä, koska toimin vielä jonkin verran opettamallani alalla kliinisessä hoitotyössä.
Tärkeä asia on myös opetuksen suunnittelu, joka ei tule olemaan helppo osa-alue opettajan työssä. Suunnittelutyö on tärkeä pohja opetuksen onnistumiselle, jossa tulee huomioida mm. ajankäyttö, opiskelijoiden osallistaminen, mielekkään oppimisen kehittäminen sekä toiminnallisuus teoriapainotteisuuden sijaan.Ydinainesanalyysissä tutkitaan opetettavan aineen sisäistä rakennetta ja se on työväline opettajalle opetuksen suunnitteluun. Se auttaa opettajaa suhteuttamaan opintokokonaisuus opetussuunnitelmaan ja opiskelijan ajan käyttöön.Haasteena onkin oleellisen tiedon rajaaminen tietotulvasta.


Ydinainesanalyysi

5. Arviointi

Arviointi on opettajalle tärkeä ja haastavakin alue. Se voi olla vallankäyttöä, mutta opettajan on osattava tehdä arviointi oppimista tukevasti ja kannustavasti. Oppimista on arvioitava sekä oppimisen aikana (formatiivinen), että opintojakson päätteeksi (summatiivinen). Oppimista edistävä arviointi on rakentavaa, tukee opiskelijan ammatillista kasvua, edellyttää luottamusta ja on opiskelijan osaamisen kartoitusta ja tunnustamista. Opettajana tulee olla siis palautteen antamisessa kannustava ja rakentava. Hampurilaismalli oli hyvä ohje palauteen antamiselle rakentavasti: ensin kerrotaan hyvät puolet, sitten kehitysideat ja lopuksi vielä positiivinen ja rakentava palaute suoriutumisesta.
Koen, että arviointi on yksi vaikeimmista tai ainakin haastavimmista osa-alueista opettajan työssä. Opiskelijan minäkuvan kehittymistä ja itsearviointi kykyä on tuettava. Haluan olla opettajana sellainen, joka osaa löytää oikeat sanat ja ohjata oikealla tavalla opiskelijaa ammatillisen kasvun tiellä. Arviointia oppimisesta on kuitenkin tehtävä koko oppimisjakson ajan. Itsearviointi ei ole helpoin laji, mutta kun sen oppii, niin siitä on hyötyä sekä opiskelijalle itselleen että opettajalle. Vertaisarvioinnin kautta voi peilata omaa edistymistään oppimisprosessin aikana.


Miten aion kehittyä jatkossa:

Olen tehnyt itselleni kirjauksia ja arviointia omasta osaamisestani ja oppimisestani koko blogin kirjoittamisen ajan. Nyt kun on aika tuoda esille ja pohtia omaa osaamista ja kehittymistä vaativia alueita, on hyvä palata näihin kirjoituksiin.

Olen kirjannut, että tarvitsen vielä harjoitusta heittäytymiseen.  Tämä johtuu vielä itseluottamuksen vähäisyyydestä opettajana, mutta ainakin aion yrittää muuttaa suuntaa kohdallani. Heittäytymistä tarvitaan myös erilaisten opetusmenetelmien kokeilemiseen ja lupaan heittäytyä ja laittaa itseni likoon opiskelijoiden parhaaksi.

Koska olen valmistumassa ammatilliseksi opettajaksi, työelämäyhteistyön tärkeys korostuu työssäni. Käytännön työn on kuitenkin aina pohjauduttava teoriaan, joten pidän sitä lähtökohtana. Käytännön työn on pohjauduttava myös työelämän tarpeisiin ja vaatimuksiin, siksi on hyvä olla perillä myös vallalla olevista työelämän vaateista. Tärkeintä mielestäni kuitenkin opetusmenetelmää valitessani on kytkeä opetettava asia suurempaan kokonaisuuteen, jolloin on helpompi omaksua teoria osuuskin. Itselläni onkin tapana värittää opetusta havainnollistamalla sitä omilla kokemuksillani ja esimerkeillä käytännön työelämästä. Näin opetettava asia ei jää irralliseksi ja opiskelijan on helpompi hahmottaa asian tärkeys omassa työssään. Aion siis jatkossakin kehittää työelämäyhteistyötä opetuksessani, jotta opiskelijat saisivat mahdollisimman hyvät valmiudet työelämään.

Lopuksi ympyrä sulkeutuu... eli haluankin palata taas alkuun, eli niihin toiveisiin, jotka itselleni opiskelun allussa esitin:
"Haluan kehittyä opettajana yhdistämään ammatillisen osaamisen opetukseen ja toimia osaavana ja vastuullisena opettajana. Haluan kehittyä opettajaksi, joka innovoi ja kannustaa opiskelijoita oppimaan. Toivon saavani tieto-taitoa opetusmenetelmistä ja haluan oppia käyttämään niitä monipuolisesti, jotta voisin antaa opiskelijoilleni erilaisia oppimisympäristöjä opiskelun tueksi."

Nämä itselleni asetetut odotukset ovat juuri niitä, missä haluan edelleenkin kehittyä opettajana. Nyt sillä erotuksella, että olen saanut hyvät eväät matkalleni kehittyä toivotunlaiseksi ammatilliseksi opettajaksi!

Blogi -kirjoituksia tehdessäni myös oivalsin kuinka hyvä aktivointimenetelmä (ja myöhemmin huomasin myös että arviointimenetelmä!) blogin kirjoittaminen on ja aioin hyödyntää sitä myös omassa opettajan työssäni! ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti